Steve Lacy - Sempre amore

"Sempre Amore" ei ole perinteinen aitouden harjoitus. Steve Lacy käyttää tässä Mal Waldronin kanssa tehtyä duo-työtä täyttämään musiikillista tyhjyyttä; hän luo tilan, jossa vain hänen oma äänessään kuuluu, muuttaen Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin musiikillisen yhdistelmän yksinäiseksi rakennelmaksi, jossa sopraanosaksofonin ja pianon muodostama yhdistelmä on ainutlaatuinen. Soul Note julkaisi albumin vuonna 1987, ja se kuuluu saksofonistin yhteistyöhön muiden post-bop-pianistien kanssa, mutta se on radikaali poikkeama: sen sijaan, että se olisi perinteistä vapaata improvisointia, jokainen kappale on uskollinen, mutta itsenäinen uudelleenkirjoitus, jossa rummun ja basson puuttuminen luo jatkuvan rakenteellisen jännitteen.

Post-bop-uudelleenarviointi: Ellington ja Strayhorn Lacyn duo-työssä

Albumi esitetään kokonaan uudelleenarvioinnin aktina. Steve Lacy ottaa Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin säveltämiä standardeja – tiheää, historian täynnä olevaa materiaalia – ja poistaa niistä alkuperäisen orkestroinnin. Kyse ei ole passiivisesta kunnioituksesta; jokainen kappale käsitellään kuin tila, jossa sopraanosaksofonin ja pianon välinen dialogi jatkuu, mutta kumpikaan ei koskaan luovuta. Lähestymistapa on 1980-luvun modernin jazzin tyyliä, mutta sillä on muodollinen rajoitus, joka tekee siitä ainutlaatuisen: duo, jossa toinen ei vain täytä toisen luomia tyhjiä, vaan rakentaa yhdessä uuden musiikillisen tekstuurin.

Ainutlaatuinen ääni: piano ja sopraano muodostavat yhdessä yhden instrumentin

Albumi kestää 43 minuuttia ja 51 sekuntia. Steve Lacy ja Mal Waldron rakentavat alle tunnin aikana jatkuvan äänen, jossa kahden instrumentin välinen raja hämärtyy. Mal Waldronin piano ei ole vain säestys, vaan se on melodinen vastamelodia, joka voi olla sekä harmoniaa että rytmiä. Steve Lacyn sopraano ei koskaan dominoi, vaan se sulautuu pianon sävyyn, venyttää sitä, katkaisee sitä ja ottaa sen uudelleen. Tämä tasapainoinen suhde antaa Sempre Amorelle sen ainutlaatuisen identiteetin: pieni kokoonpano, jossa jokainen nuotti on tärkeä.

Johnny Come Lately, Sempre Amore ja Smada: kolme esimerkkiä uudelleenvuodosta

Levyn avausraita, Johnny Come Lately, asettaa heti ehdon: Ellingtonin/Strayhornin melodinen fraasi toistetaan täysin vapaasti. Levyn keskellä oleva Sempre Amore – albumin nimi – toimii keskipisteenä: tässä äänen tiheys saavuttaa tasapainopisteensä, ja kaksi instrumenttia vastaavat toisiaan ilman, että ne kilpailevat. Jokainen kappale toimii yhden sävelketjun osana, joka päättyy levyn viimeiseen sekuntiin.

Yhteenveto: albumi, jossa jokainen nuotti on arkkitehtoninen päätös

Steve Lacy ja Mal Waldron jatkavat uraa, joka on merkitty yhteistyöhön muiden post-bop-pianistien kanssa, mutta Sempre Amore erottuu tarkkaan Ellingtonin ja Strayhornin sävellysten tulkinnasta. Albumi seuraa kronologisesti Only Monk:ää, joka julkaistiin myös vuonna 1987, ja edeltää More Monk:ää (1991), kaksi teosta, jotka osoittavat kiinnostusta Thelonious Monkin tuotantoa kohtaan. Lisäksi Steve Lacy on julkaissut useita albumeita yksin tai yhteistyössä ennen tätä ajanjaksoa: Soprano Sax (1958), Reflections: Steve Lacy Plays Thelonious Monk (1959), The Straight Horn of Steve Lacy (1960), Evidence (1962), Disposability (1966), Sortie (1966) ja Epistrophy (1969). Nämä viittaukset vahvistavat hänen paikkansa modernin jazzin historiassa, jossa hän jatkuvasti tutkii improvisaation ja tarkkan sävellyksen välistä rajaa. Albumin kokonaiskesto on 43 minuuttia ja 51 sekuntia, ja se koostuu kahdeksasta kappaleesta, joista Johnny Come Lately avaa albumin ja Smada päättää sen. Tämä tiivis rakenne vahvistaa ajatusta albumista, joka on suunniteltu jatkuvana sarjana, jossa jokainen kappale on itsenäinen, mutta yhteydessä toisiinsa melodisesti. Albumi esittää itsensä vähemmän instrumenttien käytön puolesta: vähemmän muusikoita, enemmän tarkkuutta.

Tekniset tiedot

- Julkaisuvuosi: 1987 - Levymerkki: Soul Note - Kappaleet: 8 (43 minuuttia 51 sekuntia) - Alkusoitto / loppusoitto: Johnny Come Lately / Smada