En Vogue - Born to Sing

Albumi Born to Sing toimii kuin äänellinen manifesti, joka julkaistiin 3. huhtikuuta 1990 Atlantic Recordsin kautta. Albumi yhdistää eri genrejä säilyttäen samalla soul-musiikin perinteet. Tämä neljän hengen yhtyeen ensimmäinen studioalbumi, joka muodostettiin Oaklandissa vuonna 1988, ja joka julkaistiin FM2-projektin jälkeen samana vuonna, alkaa tunnetulla kappaleella: Party.

Modernistinen ja hybridinen äänimaailma

Tämä avauskappale, joka on albumin ensimmäinen kappale, asettaa heti yhtyeen modernistisen tyylin. Kyse ei ole yksinkertaisesti kappaleiden soittamisesta tai marginaalisista kokeiluista, vaan rakentuneesta arkkitehtuurista, jonka ovat luoneet Denzil Foster ja Thomas McElroy, ja joihin on osallistuneet myös Hughie Prince, Don Raye, Marvin Yancy ja Chuck Jackson. Tuotanto pyrkii vahvaan modernisuuteen, se yhdistää soft hip hop -soulia, pop-musiikkia, 90-luvun alkuaikoihin kuuluvaa R&B:tä, rap-musiikkia ja new jack swing -tyyliä, jotta albumi olisi kaupallisesti menestyksekäs heti julkaisunsa jälkeen. Albumi kestää yhteensä 51 minuuttia ja 7 sekuntia.

New jack swing -tyylin juuret "Hold On" -kappaleessa

Kappale Party toimii tämän kappaleen alkupisteenä. Se osoittaa, kuinka Fosterin ja McElorin alun perin kolmen jäsenen muodostama bändi, johon Terry Ellis liitettiin myöhemmin, pystyy tarjoamaan välittömän harmonian. Tämä kappale ei ole pelkkä alkusoitto, vaan se ilmaisee bändin tarkoituksen ja valmistaa kuulijan kuuntelemaan sekä hyvin rakennettuja balladeja että kappaleita, joilla on keskimääräinen tempo. Tunnelma on yhtenäinen, jossa jokainen jäsen pystyy vetämään johtavaa roolia missä tahansa kappaleessa. Tämä suunnitelma, jonka tuottajat laativat jo 1988 alkaneissa auditiotapaamisissa, joissa lähes kolme tuhatta naista osallistui, luo pohjan albumille, joka pyrkii yhdistämään Suprêmesin ja Martha and the Vandellasin perinnön uuteen kaupunkimusiikin ääneen.

Debbie T:n ainutlaatuinen rooli Lies-albumilla

Albumin ensimmäinen single, Hold On, on osoittanut kaupallista menestystä. Tämä kappale on noussut suosituksi pop- ja R&B-listoilla, ja se on myös saavuttanut ensimmäisen sijan Hot Dance Music/Club Play -listalla. Myöhemmin kappale sijoittui Britannian listalla viidenneksi, mikä osoittaa sen pitkäikäisyyden eurooppalaisissa klubeissa. Hold On vahvistaa soft hip-hop -genren asemaa Yhdysvaltain listoilla, ja se on konkreettinen todiste siitä, että Fosterin ja McElroy'n visio toimii täydellisesti käytännössä. Yhtyeen laulajan suoritus on keskeinen osa kappaletta, ja se pystyy kilpailemaan pop-standardien kanssa säilyttäen samalla autenttisen R&B-tyylin, mikä erottaa albumin muista tuotannoista.

Kultainen myynti ja arvostelut

Albumilla, jossa laulujen välinen yhtenäisyys on tärkeää, on yksi poikkeus: Lies feat. Debbie T.. Tämä on ainoa kappale, jossa on vierailija. Debbie T. esiintyy vain tässä kappaleessa, ja hänen osallistumisensa on vahvistettu tracklistissa. Toinen single, Lies, on myös saavuttanut ensimmäisen sijan Billboardin R&B-listalla ja sijoittunut 40 parhaan joukkoon pop-listalla. Tämä on tarkkaan harkittu yhteistyö, jossa vierailija tukee kappaletta sen sijaan, että hän olisi sen pääasiallinen tekijä, kunnioittaen tuottajien suunnittelemaa joustavaa rakennetta.

Kappaleen "You Don't Have to Worry" kaupallinen menestys

Levyn kaupallinen menestys perustuu myös kappaleeseen You Don't Have to Worry, joka on kolmas single albumilta. Tämä kappale on myös saavuttanut ensimmäisen sijan Billboardin R&B-listalla, vahvistaen yhtyeen asemaa tässä erityisessä listassa. Se on osa sarjaa menestyksekkäitä kappaleita, jotka ovat mahdollistaneet albumin saavuttamaan platina-arvon RIAA:n myöntämänä. Kappaleessa kehutaan jälleen yhtyeen laulajan kykyä hallita sekä balladien tunteellisuutta että modernin musiikin dynamiikkaa. You Don't Have to Worry osoittaa tätä teknistä täydellisyyttä, jossa jokainen kappale on suunniteltu maksimoimaan kaupallista potentiaalia. Tämä tavoite on saavutettu onnistuneesti, vaikka laulajan suorituksessa onkin joissakin kappaleissa pieniä poikkeamia. Näin yhtye on onnistunut säilyttämään korkean laadun samalla, kun se on tutkinut uuden kaupungin äänen eri puolia.

Albumin kaupallinen loppu saavuttaa kappaleen Don't Go, joka on viimeinen single albumilta Born to Sing. Tämä kappale on sijoittunut kolmanneksi R&B-listalla, mikä osoittaa, että albumilla on edelleen voima myös sen myöhemmissä julkaisuissa. Don't Go osoittaa yhtyeen kykyä luoda tanssittavia kappaleita säilyttäen samalla sen soul-tyylin, joka on heidän tunnusmerkkinsä. Tämä kappale merkitsee yhtyeen ensimmäisen menestyksen aallon loppua, ja ennustaa muutosta kohti uusia projekteja, kuten Funky Divas.

Albumi erottuu muista sen strategisen aseman vuoksi yhtyeen historiassa, toimien tärkeänä sillan rakentajana heidän varhaisen työn ja myöhempien monumentaalisten menestysten välillä. Se on En Voguen ensimmäinen studioalbumi, jonka yhtyeen olemassaolo itse asiassa suunniteltiin vasta FM2-projektin (1988) osallistumisen jälkeen. Tämä ensimmäinen diskografinen vaihe loi pohjan uralle, joka huipentui Funky Divas:een vuonna 1992, sitten EV3:een vuonna 1997, Masterpiece Theatre:een vuonna 2000 ja The Gift of Christmas:een vuonna 2002, ennen uudempaa aikakautta, joka on merkitty Electric Café:een vuonna 2018. Atlantic Records tunnisti nopeasti Oaklandissa syntyneen neljän hengen yhtyeen potentiaalin, muuttaen alkuperäisen kolmen hengen konseptin neljän hengen yhtyeeksi Terry Ellisin myöhäisen auditoinnin jälkeen. Yhtyeen rakentaminen perustui tarkkaan visioon: luoda yhteisö, jossa jokainen jäsen oli pätevä johtamaan minkä tahansa kappaleen, yhdistäen älykkyyttä ja vahvoja ääniä Suprêmes-tyylin perinteeseen, mutta tuoden mukanaan uudenlaista moderniutta. Kappalevalikoima heijastaa tätä äänellistä arkkitehtuurin tavoitetta, jossa kappaleet on järjestetty maksimoimaan kaupallista vaikutusta samalla, kun tutkitaan laaja genrevalikoima, joka vaihtelee pehmeästä hip hop -soulista uuteen jack swing -tyyliin. Se, että Boogie Woogie Bugle Boy on neljännessä ja Time Goes On kahdeksannessa, osoittaa halua monipuolistaa tempoja ja tunnelmia, vaihtelematta hyvin rakennettujen balladien ja keskitempoisten kappaleiden välillä. Tämä musiikillinen lähestymistapa mahdollisti En Voguen saavuttamaan enemmän MTV Video Music Awards -palkintoja kuin mikään muu naisten yhtye, yhteensä seitsemän palkintoa. Kriittinen arviointi vahvistaa tämän menestyksen: vaikka jotkut kappaleet, kuten Just Can't Stay Away ja Part of Me, ovat saaneet ristiriitaisia arvosteluja niiden esittämisen vuoksi, koko albumi on saanut kiitosta sen välittömyydestä ja kyvystä toimia silkkaa vastakohtaa aikakauden hallitsevalle gangsta rapille. Albumi on ympäröity kahdella kappaleella, jotka osoittavat musiikillisten valintojen monimuotoisuutta: Party avauskappaleena ja Waitin' on You päätöskappaleena. Näiden rajojen välillä jotkut kappaleet, kuten Just Can't Stay Away ja Part of Me, on kuvailtu "flops" Jose F. Promisin AllMusic-lehdessä, vaikka hän piti koko työn menestykseksi. Los Angeles Timesin Dennis Hunt huomautti, että jotkut äänisoinnit voivat olla ärsyttäviä tai epäsointisia, mikä pilasi joitain kappaleita, vaikka yleinen arvio oli positiivinen. BBC Musicin Daryl Easlea korosti puolestaan albumin välittömyyttä ja tarttuvuutta, pitäen sitä silkkaa vastakohtaa gangsta rap -skeneelle, joka oli hallitseva Yhdysvalloissa. Spin-lehden kirjoittaja Kevin Westenberg puolestaan kehui tyttöjen huomattavaa harmoniaa, muistuttaen, että tällainen äänellinen täydellisyys ei ole enää niin yleistä. Jan DeKnock Chicago Tribunen toimesta korosti lopuksi, että jokainen ääni oli selkeästi kuultavissa, vaikka projektissa olikin ylä- ja alamäkiä. Tämä hienovarainen, mutta kokonaisuutena positiivinen kriittinen vastaanotto vahvistaa, että Born to Sing on todella albumi, joka muuttaa En Voguen uraa, muuttaen tyttöryhmän ikoniseksi menestyjäksi jo julkaisunsa alussa.

Tekniset tiedot

- Julkaisupäivä : 3. huhtikuuta 1990 - Levy-yhtiö : Atlantic Records - Kappaleet : 12 (51 minuuttia 7 sekuntia) - Alkusoitto / loppusoitto : Party / Waitin' on You - Vierailijat : Debbie T. - Edellinen albumi : Best Of (1970)